Hallitustyö opettaa ja kehittää


ELINA PALLONEN-ERIKSSON: “Tärkeää on haastaa itsensä, yhdessä hallituksen kanssa”

ELINA PALLONEN-ERIKSSON, ULKOPUOLINEN HALLITUSJÄSEN

Olen ollut hallitustehtävissä mukana jo vuodesta 1988 alkaen ja ulkopuolisena hallituksen jäsenenä aloitin 2010-luvun taitteessa. Kun on aktiivinen hallitusjäsen, pystyy vaikuttaa ja kehittää yrityksen toimintaa. Itselleni on ollut äärimmäisen tärkeää huomata, että pystyy ja voi auttaa yrityksiä heidän yritystoiminnan kehittämisessä.

Hallitustyössä tulee olla rohkea

Hallitustyössä on tärkeää, että dynamiikka yrityksen ja hallituksen välillä toimii. Vuorovaikutuksen tulee toimia. Usein yrittäjät hakevatkin yrityksen arvioihin sopivia hallituksen jäseniä. Kuitenkin, hallitustyössä tulee olla myös rohkea eikä arkailla esittää omia näkemyksiään. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä, vaan on pyrittävä olemaan niin sanotusti neuvonantaja. Tärkeää on haastaa itsensä, yhdessä hallituksen kanssa. Olipa kyse sparraamisesta tai strategisesta suunnittelusta.

Myös hallitusjäsenen ammatillinen tietotaito ratkaisee. Esimerkiksi Partanen & Lamunsuo Oy:ssa kaivattiin kaupalliseen kasvuun ja henkilöstöön liittyvää osaamista, jota pystyn jakamaan heidän kanssaan. Hallitustyö sopiikin henkilölle, joka valmis auttamaan ja kehittämään yritystä ja toisia avoimin kortein.

Jaa osaamistasi ja laita itsesi likoon

Jos haluat jakaa omaa osaamistasi, mutta myös laittaa itsesi likoon ja haastaa itseäsi, kannattaa pyrkiä hallitustyöhön. Uskon elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Sitä hallitustyö on myös tarjonnut minulle, kun olen päässyt tutustumaan eri toimialoihin sekä kehittämään ja kasvattamaan yritysten liiketoimintaa.

 


 

Elina Pallonen-Eriksson on tehnyt pitkän uran matkailu- ja ravintola-alalla, erityisesti S-ryhmässä sekä toiminut useissa hallitustehtävissä yrityksissä, järjestöissä ja yhdistyksissä. Nykyisin Elina viettää aktiivista eläkeläiselämää esimerkiksi toimien yrityksissä ulkopuolisena hallituksen jäsenenä.