Katse ylihuomiseen


Vuosi sitten Kirike Oy päätti lähteä hakemaan ulkopuolista hallituksen jäsentä yrityksen hallitukseen. Lue Kirike Oy:n kokemukset, kun hallitustyö otti askeleen eteenpäin.

Kirjoittaja Markus Kinnunen, toimitusjohtaja Kirike Oy

Yrityksemme Kirike Oy valmistaa teräkselle maistuvia hitsattuja, koneistettuja ja maalattuja työkoneen osia kansainvälisillä pelikentillä toimiville suomalaisille työkonevalmistajille. Vuosi sitten päätimme lähteä hakemaan ulkopuolista hallituksen jäsentä yrityksemme hallitukseen. Ymmärsimme, että hallitus on nimenomaan työkalu yrityksen kehittämiseen. Siksi otimme yhteyttä Itä-Suomen Hallituspartnereihin. Lähdimme hahmottamaan tarkemmin, minkälaista hallituksen jäsentä haemme ja löysimme tarpeitamme vastaavan ulkopuolisen hallituksen jäsenen. Olemme omin avuin päässeet tiettyyn pisteeseen ja tulevaisuuden kasvua ajatellen on ollut hyvä saada lisää näkemystä ja ennen kaikkea kokemusta siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Katse ylihuomiseen

Ulkopuolinen hallituksen jäsen on tuonut puhtaasti strategista ajattelutapaa, ryhtiä toimintaan ja etenkin systemaattisuutta firman kehittämiseen. Nyt katsomme enemmän sinne ylihuomiseen. On taivaan tosi, että jos ei ole selkeää suuntaa tai näkemystä tulevasta suunnasta, asiat tahtovat jäädä polkemaan paikoilleen.

Meillä on ainakin ollut perisyntinä se, että me omistajat ollaan arjen melskeessä mukana ja katse ylihuomiseen tuppaa välillä unohtumaan. Milloin meillä on omistajan, operatiivisen toimihenkilön, johtoryhmän jäsenen ja hallituksen jäsenen lippalakki päässä. Ei siis ihme, että siinä välillä menee puurot ja vellit sekaisin. Siksi meillä on ajoittain tavallaan laput silmillä. Ulkopuolinen hallituksen jäsen on tietyllä tavalla kohtuu puolueeton kaveri eikä arjen melskeen sokaisema. Hän saattaa niin sanotusti kaivaa parabellumin povitaskusta ja sanoa ”Herätkää. Tuo menee näin, tuo kannattaa tehdä näin, oletteko miettineet tuota näkökulmaa”. Meille ulkopuolinen hallituksen jäsen antanut uskoa eteenpäinmenoon kasvun tiellä ja siihen ollaanko oikeilla jäljillä, ja tarvittaessa kyseenalaistanut tai sparrannut kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Hallituksen tulee luoda yritykselle arvoa

Hallituksen kokoonpanon tulee olla sellainen, että se luo yritykselle arvoa kehittämällä yritystä ja auttamalla sitä eteenpäin. Välillä olen puolileikilläni sanonut, että oikeastaan meidän omistajien ei edes tulisi olla hallituksessa mukana. Omistajatahdon tulee sen sijaan olla kristallinkirkas – mitä omistajat sijoitukselta ja yritykseltä haluaa. Kun tiesimme, että meille oli tulossa ensimmäinen ulkopuolinen hallituksen jäsen, veimme itsemme niin sanotusti korkeanpaikan leirille. Jokainen omistaja mietti omassa päässään mitä yritykseltä haluaa, ja tämän jälkeen vedettiin yhteen omistajien tahto, joka sitten esitettiin hallitukselle. Selventää moneen suuntaan asioita, kun omistajatahto on selvää kaikille ja omistajatahtoa käydään läpi parin vuoden välein, minkä myötä nähdään, onko kurssia kohti Pohjantähteä tarve muuttaa sekä omistajien että yrityksen strategian puolella.

Tämän kuluneen vuoden aikana tunne, että ulkopuolisia hallituksen jäseniä tarvitaan hallitukseen lisää, on vahvistunut entisestään. Nyt haemme yritykseemme toista ulkopuolista hallituksen jäsentä, jolla olisi myyntipuolen osaamista ja näkemystä sopimusvalmistuksen sekä tuotannollisen alan puolelta. Henkilö, joka sparraisi miten myyntiä voidaan kehittää ja miten luodaan lisäarvoa asiakkaalle sekä parannetaan asiakaskokemusta entisestään, myyntistrategia ja myynti 2020-luvulla.

Positiivinen viesti eri sidosryhmille

Hallitustyöstä innostuneena minä ja Markus Kuoppamaa olemme käyneet Hyvä Hallituksen Jäsen (HHJ) -kurssin ja -koulutuksia. Mitä enemmän noita koulutuksia käy, sitä vahvempi on tunne, että hallitus on työkalu yrityksemme kehittämiseen. Olemme viestineet hallitustyön kehittämisestä asiakkaille, työntekijöille ja muiden sidosryhmille. Myös he ovat nähneet tämän eteenpäin vievänä ja positiivisena asiana.

—-

Kirike Oy:n tarina

Kirike Oy perustettiin vuonna 1982 kolmen kaveruksen kesken. Yrityksen nimi juontaa juurensa yrityksen perustajien sukunimistä: Kinnunen, Riikonen ja Kekäläinen. Kirike on toimintansa alusta lähtien ollut mukana alihankinnassa ja valmistanut hitsattuja, koneistettuja ja maalattuja työkoneen osia. Alussa yrityksen toiminta keskittyi kaivosteollisuuden pariin, mikä oli luonnollista sillä sijaitsihan yritys kaivoskaupunki Outokummussa.

Vuosikymmenien saatossa Kirike on kasvanut monikertaiseksi ja nykyään yritys keskittyy erilaisten hitsattujen, koneistettujen sekä maalattujen työkoneiden osakokonaisuuksien valmistukseen. Yritys valmistaa osia monille yrityksille, joilla on kansainvälistä toimintaa kuten John Deerelle, Mantsiselle, Junttanille, BMH Technologies:lle ja Sisu Akseleille.

Sanotaan, että historia toistaa itseään ja niin on käynyt myös Kirikkeen tarinassa. Yrityksessä toteutettiin ”sukupolvenvaihdos” kahdessa vaiheessa vuosien 2008–2013 aikana, kun kolme uuden sukupolven kaverusta siirtyi vastaamaan yrityksen toiminnasta ostamalla Kirikkeen. Näin Kirikkeelle turvattiin jatkajat tuleville vuosikymmenille. Nykyisin Kirike Oy:n omistaa yhtiö nimeltä MJM Solutions Oy jonka omistajina on Markus Kuoppamaa, Jussi Pelkonen ja Markus Kinnunen.

Kirike-tarinaan liittyvä kaveruuden henki näkyy tänäkin päivänä vahvana panostuksena aitoon kumppanuuteen asiakkaiden kanssa. Tänä päivänä yritys työllistää omistajien lisäksi vajaa 40 henkilöä ja Kirike on omalta osaltaan ylläpitämässä Outokumpulaisia perinteitä – tekemällä perinteistä sepän työtä nykyajan valmistusmenetelmiä hyödyntäen.